Loiset ja matkustaminen
Kesälomakausi lähestyy ja monessa perheessä myös karvaiset perheenjäsenet pääsevät mukaan kesän lomamatkoille. Koirille matkalaukkuun ei kuitenkaan riitä pelkän passin ja hammasharjan pakkaaminen, vaan on tärkeä pitää mielessä koiran turvallisuus ja terveys sekä matkan aikana että kotiinpaluun jälkeen.
PASSI JA ROKOTUKSET
Matkaan lähdettäessä koiralla tulee olla voimassa oleva EU-passi sekä asianmukaiset rokotukset kunnossa. Joillain alueilla on hyvä pitää mielessä myös lisärokotteiden tarve, esim. leptospiroosia vastaan annettava rokote voi joihinkin kohteisiin matkustettaessa olla hyödyllinen. Kun matka suuntautuu EU:n ulkopuolelle, tulee maahantuontisäädökset tarkistaa aina maakohtaisesti. Myös rabiesvasta-ainetutkimusta voidaan tällöin vaatia takaisin Suomeen palatessa.
LOISET
Ulkomaille matkustettaessa tulee muistaa suojata lemmikki loisilta. Ulkoloishäädöillä pyritään suojaamaan koiraa mm. kirpuilta, punkeilta, hietasääskiltä sekä toki tavanomaisemmilta öttiäisiltä, kuten täiltä ja väiveiltä. Ulkoloishäätöä varten koiralle suositellaan ulkoloishäätöyhdistelmää, joka tehoaa ulkoloisiin, karkottaa lentäviä hyönteisiä sekä ennaltaehkäisee sydänmatotartuntaa.
Ulkomaille matkustettaessa koira saattaa törmätä etenkin kirppuihin. Koirankirppu on Suomessa vielä harvinaisempi, mutta Keski- ja Etelä-Euroopassa kirput ovat yleinen vaiva. Kirpunpuremat kutittavat ja kirpuille yliherkät koirat voivat saada kirpunpuremista voimakkaitakin iho-oireita. Kirppujen häätöön tehoavat useimmat ulkoloishäädöt.
Vaikka punkkeihin voi törmätä myös Suomessa, on niiden häädöstä huolehdittava erityisesti ulkomailla. Suomessakin tavattavat Ixodes- punkit voivat kiinnittyessään tartuttaa koiraan borrelia- bakteerin, jota punkit kantavat. Borrelian oireet voivat ilmestyä koiralle vasta kuukausia tartunnan saamisen jälkeen ja sen hoito voi olla monimutkaista. Tämän vuoksi tartunnan ennaltaehkäisy on tärkeää. Borreliatartuntaa ehkäisemään on nykyään mahdollista antaa koiralle myös borrelioosilta suojaava rokote.
Euroopan maissa asustaa myös toinen punkkilaji, ruskea koiranpunkki, joka on tärkeä muistaa matkustettaessa Suomen rajojen ulkopuolelle. Ruskeat koiranpunkit voivat levittää koiraan verivälitteisen loisen, Babesian eli punataudin. Tauti on hoitamattomana hengenvaarallinen ja saattaa edetä nopeastikin. Ruskean koiranpunkin häätö on tärkeää myös siksi, että takaisin Suomeen matkustaessaan punkit viihtyvät hyvin asuntojen sisätiloissa kuivien ja lämpimien rakenteiden suojissa, ja punkkien häätäminen elinympäristöstä voi olla haastavaa. Punkit voivat tartuttaa koiraan myös muita verivälitteisiä sairauksia, kuten ehrlichia- bakteerin. Punkeilta voi matkalla suojautua aivan samoin kuin Suomessa – esim. punkkipannoin tai iholle laitettavilla spot on- valmisteilla.
Myös lentävät hyönteiset altistavat ulkoimailla koiraa tartunnoille. Tämän vuoksi on pidettävä huoli siitä, että ulkoloishäätö karkoittaa myös hyttysiä ja hietasääskiä. Usein lentäviä hyönteisiä karkoittava vaikutus on ulkoloishäädöissä punkkeja karkoittavaa vaikutusta lyhyempi, jonka vuoksi häädöt voidaan joutua antamaan normaalia useammin, esim. 2 viikon välein. Hietasääsken välityksellä leviävää verivälitteistä leishmania- alkueläintä tavataan Etelä-Euroopan alueella, etenkin Välimeren maissa. Leishmanioosi voi aiheutta monentyyppisä oireita, mm. sekä iho- että sisäelinvaivoja. Koska leishmanioosiin ei ole olemassa tehokasta parannuskeinoa ja leishmanioosi voi zoonoosina tarttua myös ihmiseen, on tartunnan ennaltaehkäiseminen ulkoloishäädöin erittäin tärkeää. Hyttysten piston välityksellä tarttuu koiraan myös sydänmato. Sydänmatotartunnan estämiseksi on tärkeää huolehtia siitä, että koiran loishäädöt tappavat verenkiertoon joutuvia sydänmadon toukkamuotoja. Sydänmatolääkitys on hyvä aloittaa jo ennen reissuun lähtöä, jos matka suuntautuu alueelle, jossa sydänmatoa esiintyy.
Myyräekinokokkia vastaan koiralle tulee antaa ennen Suomeen palaamista ekinokokkihäätö eläinlääkärin valvonnassa. Myyräekinokokki on heisimato eli sisäloinen, jota esiintyy yleisenä esim. Keski-Euroopassa. Nimensä mukaisesti koira saa tartunnan syömällä väli-isäntänä toimivan pienjyrsijän kuten myyrän. Koira toimii loisen elinkierrossa pääisäntänä ja levittää tartuntaa ulosteen välityksellä. Koira ei itse saa loisesta oireita, mutta väli-isännälle tauti on vaarallinen. Myyräekinokokki on zoonoosi, eli ihminen voi saada koiran ulosteen välityksellä tartunnan syödessään esim. ulosteen saastuttamia marjoja. Koska myyräekinokokkia ei esiinny Suomessa ja tauti on myös väli-isäntänä toimivalle ihmiselle hengenvaarallinen, tautia vastustetaan viranomaismääräyksin. Tarkemmat ohjeet ekinokokkihäätöön ja viranomaisvaatimuksiin ekinokokkihäädön suorittamiseen suositellaan tarkitettavan hyvissä ajoin ennen matkustamista Eviran internet-sivuilta. Kissoilta ekinokokkihäätöä ei enää vaadita.